Kreikka on läpeensä ortodoksinen maa. Tilastoista riippuen noin 97 tai 98 prosenttia väestöstä tunnustaa kreikkalaisortodoksisuutta. Seka-avioliitoissa tämä voi aiheuttaa puolison suvun taholta tulevien odotusten johdosta paineita. Suomen lakien mukaan lapsi seuraa uskontokuntaan nähden äitiä. Jos toimitaan muutoin, on tehtävä kirjallinen sopimus lapsen vanhempien kesken. 

Usein suomalaisen äidin lapsi kastetaan Suomessa. Jos kaste tapahtuu Kreikassa, on lapsella oltava ainakin yksi Suomen luterilaisen kirkon vaatimusten mukaisesti soveltuva kummi. Hänen ei tarvitse olla läsnä kastetilaisuudessa, jos paikalla on riittävät kaksi todistajaa. Käytännössä läsnä ovat olleet kummien lisäksi muitakin sukulaisia, jotka on ikuistettu kastetun kuva-albumiin.