Sinun kanssasi kehitämme seurakunnan toimintaa

Rodoksen seurakunnan toimintaan osallistuvat sekä Kreikassa asuvat suomalaiset että lomaansa täällä viettävät suomalaiset. Tähän jälkimmäiseen ryhmään viittaavat tehtävänimikkeet turistipappi ja turistikanttori. 
Turistikausi seurakunnan toiminnassa on huhtikuusta kesäkuun loppuun ja elokuun loppupuolelta lokakuun loppuun. Ajat ovat yhteydessä lentoyhtiöiden ja matkatoimistojen lomalentoihin.
Turiskauden ulkopuolinen toiminta kulkee hieman toisella tavalla kuin turistikauden rytmitys sunnuntain messun ja keskiviikkoisen lauluillan puitteissa.

Palaute

Onko sinulla parannusehdotuksia tai toiveita seurakunnan toimintaan? Onko sinulla tarvetta esirukoukselle? Ota yhteyttä tämän lomakkeen kautta. Mikäli haluat, että sinuun ollaan yhteydessä, jätä yhteystietosi.

Lomakkeen lähettäminen epäonnistui! Tarkasta, että olet syöttänyt kaikki lomakkeella pyydetyt tiedot.
Kenttä on pakollinen.
Kenttä on pakollinen.

Tietosuojasta

Mikäli lomakkeella kerätään henkilötietoja, huomioidaan siinä EU:n yleinen tietosuoja-asetus. Jos kerätyt henkilötiedot koskevat alle 13-vuotiasta henkilöä, tulee tietojen antajana olla hänen huoltajansa. Tietosuojaseloste löytyy verkkosivun alatunnisteessa olevan linkin kautta.