Pyhän Nikolaoksen luolakappeli

Voriou Ipirou, 85100 Rhodes

 

Rodos on suosittu vihkipaikka suomalaisten turistien keskuudessa. Rodoksen suomalaisen seurakunnan pappi on vihkinyt vuosittain noin 30 paria kirkolliseen avioliittoon Rodoksella tai lähisaarilla. Vihkipaikkana on usein ollut Monte Smithillä sijaitsevan Pyhän Nikolaoksen ortodoksikappelin luonnonkaunis pihapiiri. Ortodoksisten ja katolisten kirkkojen sisätiloissa emme saa vihkimisiä toimittaa.

Avioliittoon aikovien kannattaa olla hyvissä ajoin yhteydessä pappiin ja sopia ajankohta etukäteen. Vihkikeskustelussa on mukana myös kanttori. Hänen kanssaan voi sopia häämusiikista. Pääsääntönä on, että papilla on lupa vihkiä  pareja, jotka ovat Suomen kansalaisia ja joiden esteettömyys avioliittoon on tutkittu Suomessa Suomen lakien mukaan. Vihkijänä turistipappi on kotimaan viranomainen ja vihkiminen tapahtuu niin kuin se tapahtuisi Suomessa omalla äidinkielellä. Vihkiminen edellyttää, että voimassaoleva esteettömyystodistus on matkalla mukana. Se tulee hankkia Suomessa omasta kotiseurakunnasta tai maistraatista etukäteen. Kotiseurakunnan lahja, vihkiraamattu, kannattaa myös pyytää etukäteen ja ottaa matkalle mukaan, eikä sormustakaan sovi unohtaa! Rodoksen seurakunnalle suoritettava vihkimaksu on 150 €.

Vihkiminen voidaan toimittaa myös Rodoksen kaupungin ulkopuolella, jollain muulla Kreikan saarella tai manner-Kreikassa. Tällöin vihkipari hoitaa papille koituvat matkakustannukset yöpymisineen. Yhteydet saarten välillä ovat yllättävän aikaa vieviä. Myrskyllä ne eivät toteudu lainkaan.

Herra Jumala sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen." (1. Moos. 2:18)